Tammi

 

Sampsa poika Pellervoinen aina eistyvi etemmä;

astua ajattelevi suvisille maailmoille.

Tuli tammi vastahansa, ympäri yheksän syltä.

Kysytteli, lausutteli: ”Tulisko sinusta, tammi,

emeä erävenehen, sotapurren pohjapuuta?”

Tammi taiten vastaeli, osaeli puu omena:

”On vainen minussa puuta emäksi yhen venosen,

enk´ ole hoikka huolainniekka enkä ontelo sisältä.

Kolmasti tänä kesänä, tänä suurena suvena

päivyt kierti keskipuuta, kuuhut latvalla kumotti,

käet kukkui oksillani, linnut lehvillä lepäsi.”

Sampsa poika Pellervoinen otti kirvehen olalta,

iski puuta kirvehellä, tammea tasaterällä;

pian taisi tammen kaata, puun sorean sorrutella.

Ensin laski latvan poikki, tyven tyynni halkaisevi.

Veisti siitä pohjapuita, lautoja epälukuisin

laulajalle laivaksiksi, Väinämöiselle venoksi.

16. runo