Pohjan neiti

 

Tuo oli kaunis Pohjan neiti, maan kuulu, ve’en valio.

Istui ilman vempelellä, taivon kaarella kajotti

pukehissa puhta’issa, valke’issa vaattehissa;

kultakangasta kutovi, hope’ista huolittavi

kultaisesta sukkulasta, pirralla hope’isella.

Suihki sukkula piossa, käämi käessä kääperöitsi,

niiet vaskiset vatisi, hope’inen pirta piukki

neien kangasta kutoissa, hope’ista huolittaissa.

8. runo

...

Virkki vanha Väinämöinen: ”Äijä on mulla lausumista:

onp´ on neiti Pohjolassa, impi kylmässä kylässä,

jok´ ei suostu sulhosihin, mielly miehi’in hyvihin.

Kiitti puoli Pohjan maata, kun onpi kovin korea:

kuuhut paistoi kulmaluilta, päivä rinnoilta risotti,

otavainen olkapäiltä, seitsentähtinen selältä.”

...

Tuop on kaunis Pohjan tytti, maan kuulu, ve’en valio,

otti vaattehet valitut, pukehensa puhtahimmat;

viitiseikse, vaatiseikse, pääsomihin suoritseikse,

vaskipantoihin paneikse, kultavöihin kummitseikse.

Tuli aitasta tupahan, kaapsahellen kartanolta

silmistänsä sirkeänä, korvistansa korkeana,

kaunihina kasvoiltansa, poskilta punehtivana;

kullat riippui rinnan päällä, pään päällä hopeat huohti.

10. runo