Märkähattu

 

Märkähattu karjanpaimen, hänpä tuon sanoiksi virkki:

”Oi sie lieto Lemmin poika! Lauloit nuoret, lauloit vanhat

lauloit kauan keskilaaun: niin miks´ et minua laula?”

Sanoi lieto Lemminkäinen: ”Siksi en sinuhun koske,

kun olet katsoa katala, kurja koskemaisittani.

Vielä miesnä nuorempana, karjanpaimenna pahaisna

turmelit emosi tuoman, sisaresi siuvahutit;

kaikki herjasit hevoset, tamman varsan vaivuttelit

suon selillä, maan navoilla, ve’en liivan liikkumilla.”

Märkähattu karjanpaimen tuosta suuttui ja vihastui.

Meni ulos usta myöten, pellolle pihoa myöten;

juoksi Tuonelan joelle, pyhän virran pyörtehelle.

Sieltä katsoi Kaukomieltä, vuottelevi Lemminkäistä

Pohjasta paloavaksi, kotihinsa kulkevaksi.

12. runo

 

Märkähattu, karjanpaimen, ukko Pohjolan sokea,

tuop´ on Tuonelan joella, pyhän virran pyörtehellä;

katselevi, kääntelevi tulevaksi Lemminkäistä.

Jo päivänä muutamana näki lieto Lemminkäisen

saavaksi, läheneväksi tuonne Tuonelan joelle,

vierehen vihaisen kosken, pyhän virran pyörtehelle.

Vesikyyn ve’estä nosti, umpiputken lainehista,

syöksi miehen syömen kautta, läpi maksan Lemminkäisen,

kautta kainalon vasemman oikeahan olkapäähän.

Siitä Pohjolan sokea märkähattu karjanpaimen

syöksi lieto Lemminkäisen, kaotti Kalevan poian

Tuonen mustahan jokehen, pahimpahan pyörtehesen.

Meni lieto Lemminkäinen, meni koskessa kolisten,

myötävirrassa vilisten tuonne Tuonelan tuville.

10. runo